Kaikki kolme kullannuppua nukkuvat suloisesti sängyissään ja onnellinen äiti syö vielä yhden sacherleivoksen ennen nukkumaan menoa. Huomenna ovat taas edessä arkiset aherrukset ja pelkäänpä pahoin, että yölliset ompelusessioni kostautuvat jossain vaiheessa, ellen pian asettaudu vaakatasoon.
Olemme viettäneet lasten kanssa pidennettyä viikonloppua kotimaisemissa lomaillen. Kotona oleilun lomassa kävimme myös kaupungilla haistelemassa uusia tuulia. Kaupunkireissulta mukaani tarttui uusi paita, jonka hankinnan perustelin itselleni siten, että paidasta on helppo piirtää kaava ja tehdä monta uutta paitaa kotoa valmiina löytyvistä kankaista.
Tällä kertaa kaavoitussuunnitelma ei jäänyt pelkän ajatuksen tasolle, vaan mallilla on ehditty jo ommella monta paitaa sekä itselle, että lapsille. Lasten mentyä nukkumaan olen nauttinut omasta ajastani, kuinkas muutenkaan kuin ommellen. Kun kukaan ei ole ollut muistuttelemassa nukkumaanmenoajoista, olen istunut koneen äärellä ihan luvattoman myöhäiseen. Ensimmäiseksi valmistui tummanharmaa paita ohuesta collegekankaasta. Paidan rintamukseen applikoin ja silitin kimallekalvosta Risku-kuvion. Olin niin innoissani ideasta ja toteutuksen toimivuudesta, että ompelin kuin hurmoksessa toisenkin paidan.. ja pipon äidilleni lahjaksi.. ja toinenkin pipo on jo tekeillä..
Näin isoja ja prameita riskuja en ennen ole käyttänytkään ;)
Kankaat: Eurokangas
Kimallekalvo: Seriväri
(Teksti paidassa Nils-Aslak Valkeapään runoa mukaellen)
Smiles
warm smiles
smiles
I too
understand
(N-A Valkeapää)
Hymyillen uuteen viikkoon :)
Sunna