Kaava: Huippu-takki (huputtomana) Mekkotehdas koulutyttöjen tyyliin
Neulos: Eurokangas
Viime yönä saavuimme Lappiin mummon luo hiihtoloman viettoon. Tänään olemme toipuneet pitkästä ajomatkasta ja käyneet kävelyllä lumisessa metsässä. Heti aamulla olen ehtinyt jo kaivaa myös ompelukoneen esille. Pakkasin kotoa lähtiessä mukaan joitain kankaita ja kaavoja, mutta matkan varrella ajellellessamme halki Suomen ovat kangasvarastot myös täydentyneet. Eurokankaan palalaarit on kaiveltava aina tilaisuuden tullen ja Ottobre-shoppia on lähes mahdotonta ohittaa pohjoiseen mentäessä.
Turkoosinsinisestä neuloksesta ommellun Huippu-takin teon aloitin jo ennen reissuun lähtöä. Ompelin kaikki saumurointia vaativat kohdat kotona ja tänä aamuna viimeistelin takin kuvauskuntoon. Sininen villaneulos on Eurokankaasta pakalta. Olin ehtinyt sitä useaan kertaan hypistellä käsissäni. Kun talvisimpia kankaita oltiin jo viemässä myymälästä varastoon, huomasin viimeisen mahdollisuuteni olevan käsillä. Huippu-takin kaava erilaisin muunnoksin on osoittautunut mitä toimivimmaksi ja näitä takkeja onkin syntynyt kuin sieniä sateella sekä omasta toimestani, että lähipiirin.
Mitä parahinta lomaa kaikille hiihtolomalaisille ja rentouttavaa viikonloppua kaikille muillekin!
Sunna
P.s. Parhaat villahuivilöydöt voi tehdä Duodji-shopista tai siskon kaapista :)