Malli: oma
Kangas: Kangadzungel, Tallinna
Vuosia sitten löysin kirppikselta valkoisen paidan, jossa oli kellanruskeita ruusuja. Ihastuin paidan kankaaseen, mutta kotiin päästyäni totesin, että ihan liian pienen paidan olin kotiin raahannut. Loppujen lopuksi se olikin ehkä onni, sillä myöhemmin paita sai uuden elämän lastenhuoneen lampunvarjostimena.
Viime kesänä Eestin reissulla silmäni tarttuivat Kangadzungelissa vaaleaan ruusukankaaseen, joka muistutti kovasti kirppispaidan kangasta. Ostin kangasta ison palan ja ajatuksenani oli ommella siitä kesämekko itselleni. Kun kesää ei tuntunut tulevan, muutinkin suunnitelmia ja ompelin ruusukankaasta samanlaiset paidat sekä tyttärelleni että itselleni jo aiemminkin täällä blogissa esitellyllä suosikkikaavalla.
Aurinkoista torstaita!
Sunna