
Mekkokankaat: Eurokankaan palalaari
Satiininauha ja kaula-aukon joustava huolittelunauha: Tikata
Malli: oma
..kirjajulkkarit, vappu, keskimmäisen kaverisynttärit, esikoisen yökyläily-synttäribileet, omat synttärit, äitienpäivä, ei ihme että housun kaulus jo kiristää kaikesta juhlimisesta ja herkuttelusta..
Kevään juhlaputki huipentui helatorstaina nuorimmaisen nuppusen synttärijuhliin, joita vietettiin perinteiseen tyyliin puputeemalla. Sankaritar pukeutui juhliinsa uuteen vedenvihreästä joustavasta pitsistä ommeltuun mekkoon, melkein samanlaiseen kuin isosiskolla on jo entuudestaan.
Nuorimmaiseni on innokas leipoja ja askartelija ja teimme yhdessä juhliin joitain teemaan sopivia koristuksia. Pinterestistä löytyi hauska idea pompom-pallojen muokkaamisesta pupun näköisiksi. Leivoimme myös yhdessä pieniä pupupikkuleipiä. Melkoinen meno oli lopulta myös Sylvanian-puputalossa, kun juhlakansa innostui juhla-asuihin sonnustautuneen pupuperheen saapumisesta paikalle.
Nyt tämä juhlakoordinaattori huokaisee syvään, työntää kakkuohjeet reseptilaatikon pohjalle ja siirtyy loppukevääksi porkkanalinjalle.
Aurinkoista viikonloppua!
Sunna